Psykoottinen Italianmatka

Olin koko luokan kanssa menossa luokkaretkelle Italiaan. En muista, mikä luokka oli kyseessä, mutta tuntui enemmän siltä että porukka oli mulle outoa.
Ajelimme isolla bussilla Euroopan halki ja kävimme monenlaisissa paikoissa. Mainitsemisen arvoisia olivat joku iso oopperatalo, joka oli rakennettu isoista, luonnollisista luonnonkivistä. Olimme siellä jopa yötä ja meillä oli "Oopperan Kummitus"-teemaiset bileet siellä.

Olin niissä bileissä mukamas niin kännissä, että olin kaatunut erään viulistin jalkoihin, kaatanut hänet sillä ja aiheuttanut vakavan niskakivun. En muistanut mitään sellaista, enkä mielestäni ollut edes kännissä joten olin näistä syytöksistä aika vihainen! Aamulla kun oopperan johtaja minua syytteli sanoin etten edes ollut humalassa, että se jamppa on ite kaatunut ja nyt syyttelee jostain syystä mua niin tämä johtaja väitti että olen vieläkin humalassa, koska horjuin paljon. Oli pakko paljastaa, että kärsin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja olin unohtanut ottaa lääkkeeni, joten minua huimasi tosi paljon. Johtaja oikein kirjoitti ylös tuon sairauden jotenki tosi epäilevänä ja tuntui sekoittavan kyseisen taudin skitsofreniaan. Olin tosi ärtynyt moisesta.

Jatkoimme kohti jotain toista kohdetta, mutta jostain syystä tuntui, että olen ajautumassa suoraan psykoottiseen kohtaukseen - tuntui melkein siltä, että kun minua oltiin syytetty psykoottisesta käyttäytymisestä, aloin sitä myös tekemään itse. Yritin karata bussista kun se oli liikkeessä ja sain kauhean raivokohtauksen kun kuski sanoi, ettei koko matkalla saa edes bussin ulkopuolella polttaa tupakkaa. Karkasin läheiseen metsään polttamaan tupakkaa - alasti. Kieriskelin jollain mättäällä ja poltin tupakkaa kaikessa rauhassa kun opettaja etsi minua helikopterilla.

Päätin sitten siinä mättäällä pyöriessäni, etten edes halua sen luokan matkaan vaan että läksisin sinne oopperaan ja voisin vaikka mennä töihin sinne. Se oli jonkunsortin psykoottinen kohtaus jo, sillä juoksentelin pakoon ihmisiä, jotka olivat minusta huolissaan ja lauleskelin vain..

Valitettavasti mut kyllä saatiin sitten kiinni sieltä oopperatalolta ja matka saattoi jatkua, vaikka käyttäydyinkin tosi häiritsevästi ja sekopäisesti kokoajan.

Välimainintana hauska yksityiskohta oli myös rantabaari, johon menimme juhlimaan eräs päivä. Illalla juhlinta kävi vaikeaksi ja iljettäväksi, koska merestä nousi jotain muurahaisen tapaisia lukkeja, jotka valtasivat koko baarin ja rannan ja et voinut kävellä milliäkään ilman että ne iljetykset kihersivät jaloissa. Ne myös hyppivät ja purivat ihoon, eli kengät oli pakolliset eikä minulla sellaisia jostain syystä ollut. Pakenin niitä pirullisia pikku hyönteisiä bussiin.

Matkalla kotia vaihdoimme bussin Suomessa junaan. Junakuski oli tosi mukava, vaikka olinkin jo superärtynyt kaikista luokkatovereistani. Jostain syystä janosin palata sinne oopperataloon jatkuvalla syötöllä. Koska me oltiin oltu niin kauan jo reissussa, oli kaikkien tavarat menneet sekaisin ja oli todella vaikeaa alkaa kokoamaan omia roiniaan kasaan. Tuntui kaiken lisäksi siltä, että itse olin ottanut mukaan puoli valtakuntaa, enkä tiennyt mihin kaikkiin kasseihin saisin kaiken tungettua. Olin jopa ruuvannut junan seinään pienen hyllyn, jossa mulla riippui koruja, meikkejä ja ties mitä pientä sälää kivistä pikku nicknackeihin - eli mukana oli kirjaimellisesti kaikkea.

Saavuimme jollekin uudelle asemalle Kokkolassa ja pappa ja hänen vaimonsa olivat mua vastassa. Muitten luokkatovereitten vanhemmat heilutteli innokkaasti käsiään. Itse tuskailin tavaroitteni kanssa ja tuntui, että muutkaan eivät olleet saaneet kaikkea vielä pakattua kasaan.

Kun saavuimme asemalle osa porukasta ryntäsi ulos halailemaan perheenjäseniään mutta minäpä tyttö otin ja menin täyteen psykoosiin, koska kaikki se tavaramäärä ei tuntunut mahtuvan minnekään!! Olin aivan kauhuissani siitä, että miten paljon sitä tavaraa olikaan. Yhtäkkiä juna lähti liikkeelle vaikka osa meistä vielä pakkaili roiniaan ja menin huutamaan veturin kuljettajalle, että mitä helskuttia hän vielä sitä junaa lähti liikuttamaan kun puolet porukasta ja 90% meidän tavaroista vielä oli sisällä. Kuljettaja pahoitteli kovin ja sanoi kääntävänsä junan takaisin heti kun pystyisi. Menin takaisin pakkaamaan tavaroita, repien samalla persettä ankarasti kun yritin etsiä kaikkea. Aina kun olin saanut yhden kassin täyteen, löysin tavaroitani lisää jostain muualta ja olin aivan järkeä vailla.

Opettajakin alkoi jo olla huolissaan kun vaahtopäisenä riehuin ympäri junaa ja keräsin roiniani. Vihdoin kun pääsimme takaisin asemalle ihmiset olivat jokseenkin kummissaan siitä, että juna oli ylipäätään lähtenyt liikenteeseen. Itse vain kokosin raivokkaasti kamojani huutaen kokoajan mielipuolisena.

Että sellaista tällä kertaa.