Suvun saaga

Ja taas päiväunet todistavat olevansa kaikista isompien WTF momenttien lähde.

Unessa oli loputtoman tuntuisesti osia, enkä muista kaikkia täysin, enkä osaisi kuolemankaan uhalla asettaa niitä aivan oikeaan järjestykseen, joten sekametelisoppaa vaan!

Yhdessä osassa on tarina tytöstä, joka on erikoinen muista ympärillään olevista ihmisistä. Tytössä on jotain, mitä demonit haluavat itsellensä. Jotain, mitä tytön sisällä on, ei saa millä tahansa tavalla, vaan äärimmäisellä väkivallalla. Hyrh. Demoneita on soluttautunut tytön läheisyyteen hämmentävän useita. Heitä on tytön perheen perhetuttavissa, naapureissa, jopa samassa talossa, missä hän asuu.
Tyttö osaksi kyllä vaistoaa, että jotain outoa hänen ympärillään on, mutta hän ei osaa aivan nimetä sitä outoa tunnetta. Että häntä tarkkaillaan ja seurataan koko ajan.

Demonit odottavat oikeaa hetkeä hyökätä, ja ne tarkkailevat myös toisiaan. Jokainen haluaa olla ensimmäinen, joka haluaa osansa ja kyseessä on kuitenkin yksi tyttö. Unessa on jatkuva tunnelma, että tyttö on tarkoitettu jollekin toiselle, jollekin arvoasteikossa ylemmälle demonille. Eräs päivä jonkun kärsivällisyys pettää.

Omat aivonikin sensuroivat jonkin verran unen tuon kohdan muistamista, se on enemmänkin välähdyksiä sieltä täältä kuin selkeä tapahtumasarja.

Tyttö roikkuu kerrosten välissä. Hänen kimppuunsa hyökännyt demoni on luonut useita kerroksia ja naulannut tytön kädet lattiaan. Demoni repii tytön vaatteita ja tyttö kirkuu apua. Veri valuu. Muutkin demonit ilmestyvät paikalla kun tajuavat ehkä pian jäävänsä paitsi kekkereistä. Joku raiskaa tyttöä samalla kun toinen repii tytön sisuskaluja irti. Käsittämöstä syystä tyttö on yhä elossa, vaikka sen pitäisi olla mahdotonta. Demonit nauravat ja suorastaan humaltuvat. Yhtäkkiä kaikki syttyy palamaan sinisellä liekillä. Tyttö kirkuu ja mustuu huumavassa kuumuudessa. Demoni, jolle tyttö on oikeasti tarkoitettu on saapunut paikalle, eikä ole mielissään siitä että joku kielsi häneltä etuoikeuden. Demonitkin kirkuvat.

Jostain syystä unessa tulee jonkinlainen katko, uni palaa kelattuna kohtaan, missä tyttö yrittää paeta tuntematonta seuraajaa yöllisen pimeässä naapurustossa. Jossain lähellä hönkii helvetinkoira. Tyttö ei pääse pakoon ja väkivalta alkaa uudestaan. Tämä toistuu muutamaan kertaan.

Unessa on kohta, jossa seurataan erään perheen tarinaa. Perhe asuu syrjäisessä Koivurannassa, meren rannalla yksityisessä poukamassa. Pihapiirissä on hirsisiä, punamultamaalilla maalattuja vanhanaikaisia taloja. Taloissa on valkoiset ikkunankarmit ja ne seisovat idyllisesti tavallaan ulkonevassa spiraalissa. Kauempana on talli ja navetta sekä muutamia aittoja. Hiekkakivitie johtaa koivumetsään muualle maailmaan. Paikassa on hyvin rauhallista ja kaunista, merenrannan kivet kimaltelevat auringossa.

Perheen vanhin, jo melkein 100-vuotias rouva, oikea perheen matriarkka on kuolemassa rauhallisesti omassa vuoteessaan. Hänen tyttärensä istuu äitinsä vieressä, pitäen häntä kädestä kun vanhus nukkuu pois. Uni seuraa vanhuksen henkeä avoimesta ikkunasta pihapiiriin, missä koivut heiluvat merituulessa. Lehtien havina kuulostaa ensin vain laululta ja sitten se muuttuu lauluksi. Pihapiirin keskiön vanhimmat koivut laulavat naisen taivaaseen erkanevalle hengelle hyvästinsä. Laulu on hyvin kaunis.

Siirrytään myöhempään, kun suku viettää vanhan rouvan hautajaisia Koivurannassa. Nainen haudataan meren rantaan, kuten rouva halusi. Hautajaisiin saapuu hiukan myöhässä kolme suvulle outoa ihmistä, kahden miehen ja yhden naisen seurue, jotka kertovat olevansa vanhukselle kaukaista sukua. Vieraat kummastuttavat muuta sukua, mutta he hyväksyvät heidät, koska he tietävät olevansa vain yksi suvun haara, jonka vanha rouva toi Koivurantaan. Alkuperäisesti he olivat kotoisin toisesta paikasta.
Vieraat käyttäytyvät hyvin arvokkaasti ja jättävät kukat vanhuksen haudalle. He vaikuttavat hyvin surullisilta, ottaen huomioon, etteivät he olleet muitten tietääkseen koskaan tavanneet vanhaa rouvaa.

Hautajaisten jälkeen kun vieraat ovat poistuneet ja on kulunut aikaa, asiat ovat asettuneet uomilleen, alkaa noitten vieraitten outo, rauhallinen ja arvokas olemus mietityttää kovasti vanhan rouvan tytärtä. Hän muisti lapsuutensa kodin, mistä he aikoinaan lähtivät evakkoon Koivurantaan. Hän on vanhin lapsista ja hän oli silloin vasta ehkä kuusi tai seitsämän kun he jättivät vanhan kodin. Hän ei muista näkemiään sukulaisia. Tyttären muistojen mukaan heidän entinen kotinsa jäi hylätyksi kun he muuttivat. Tytär päättää tutkia asiaa ja lähteä käymään vanhassa kodissaan, missä hän ei koskaan, koskaan käynyt enää muuttamisen jälkeen.

Vanhaan kotiin on pitkä, pitkä matka ja nainen on ottanut mukaan vanhimman tyttärensä, joka on nyt 16-vuotias. Pitkä ajomatka olisi muutoin ollut tylsä ja tytär oli itsekin utelias näkemään vanhan sukutalon.
Kun he saapuvat paikalle monien tuntien ajon jälkeen, on talo yhä pystyssä. Se on ihme ja kumma myös kunnossa. Talo näyttää siltä, että joku on pitänyt siitä hyvää huolta. Kukaan ei kuitenkaan ole paikalla, eikä talo näytä asutulta. Nainen ja tytär ovat kummissaan. He tutkivat paikkoja ja nainen alkaa muistaa, etteivät he lähtiessään ottaneet juuri mitään mukaan. Hänen vanhassa huoneessaan on yhä jotain leluja sekä melkein kaikki huonekalut. Nainen jää tutkimaan äitinsä entisen makuuhuoneen lipastoa, vanhoja valokuva-albumeita, jotka ovat jääneet vanhaan taloon.

Kauhukseen nainen huomaa erään sivun väliin jätetyt haalistuneet, 1900-luvun vaihteessa otetut valokuvat, jotka tipahtavat lattialle. Kuvissa on ne vieraat, jotka kävivät hänen äitinsä hautajaisissa! Mitä helvettiä oikein tapahtuu. Tunnelma tiivistyy talossa ja on jo pimeää ja naista alkaa pelottaa. Onko jotain muutakin epätavallista, ovatko hänen muistonsa sittenkään oikeita hänen lapsuudestaan. Miksi he jättivät talon? Keitä helvettejä ovat ne sukulaiset, joiden pitäisi olla jo aikoja sitten kuolleet? Olivatko vieraat haamuja? Naisen tytärtäkin alkaa pelottaa kun hän näkee valokuvat.

Palataan takaisin vanhan naisen nuoruuteen. Hän on karannut kotoaan ja juoksee pitkin vehnäpeltoa, jota kuu valaisee. Joku seuraa teini-iässä olevaa tyttöä. Tyttö piiloutuu pellon laidalla olevaan aittaan, hän on hengästynyt, eikä jaksa enää juosta. Ulkoa kuuluu kahinaa pellosta. Tyttö pidättää hengitystä ja kahina menee ohi. Tyttö nukahtaa aitassa lojuviin olkiin.
Aamulla hän jatkaa matkaa ja lopulta hän päätyy meren rannalla sijaitsevan, pienen taloryhmän laitamille. Häntä epäilyttää lähestyä taloja, hän ei oikein luota kehenkään. Hän ei voi kuitenkaan paeta loputtomasti ja tämä on hänen maailmansa ääri.

Lopulta tyttö menee pyytämään ruokaa suurimman talon ovelta. Talon rouva on kiltti ja huolissaan tuntemattoman tytön riutuneesta olemuksesta. Tyttö kokee pitkästä aikaa olevansa turvassa. Yöllä tyttö herää kahinaan ikkunansa ulkopuolella. Ikkunassa häntä tuijottavat tutut, kauhistuttavat kasvot, jotka lupaavat tuskaa ja kuolemaa. Mies, olento ikkunan takana irvistelee vihaisesti. Hän ei pääse sisään ilman lupaa. Tyttö tärisee sängyssä kun mies raapii ikkunaa. Yhtäkkiä mies kääntää selkänsä. Ulkoa kuuluu huutoa. Tyttö singahtaa ikkunaan, hän pelkää, että olento on hyökännyt jonkun kimppuun, mutta pimeyteen katsellessaan hän näkeekin jotain aivan muuta.

Pihassa seisoo koivujen keskellä metsästäjä, mies jousen kanssa. Olento, joka jahtaa häntä muuttuu linnuksi ja yrittää lentää karkuun, mutta tuntuu siltä, että jokainen koivunoksa yrittää estää sitä pakenemasta ja metsästäjä ampuu lintua. Höyhenet pöllähtävät ja leijailevat hiljaa alas. Lintu lentää kaaressa kauemmas metsään. Metsästäjä, nuorehko mies hymyilee tytölle, joka tuijottaa ikkunassa.

Myöhemmin tyttö ja mies menevät naimisiin ja perustavat perheen. He muuttavat pois Koivurannasta ja rakentavat talon kauas sieltä. Tytön, nyt äidin, aikuisen naisen elämä on nyt onnellista.. mutta mikään ei pysy ikuisesti. Kun he saavat toisen lapsensa, pojan, olennot löytävät naisen. Suojellakseen perhettään he muuttavat takaisin Koivurantaan ja jäävät sinne. Yöllä nukkuessaan nainen näkee unta pihan koivuista. Koivut lupaavat suojella heitä ja heidän jälkeläisiään. Demonit eivät koskaan tule pääsemään Koivurantaan, mikäli nainen istuttaa uuden koivun joka vuosi talon pihaan ja tulee haudatuksi sinne, niin että myös hänen henkensä voi suojella sukua. Nainen lupaa ja tekee testamentin, jossa hän sanoo haluavansa tulevan haudatuksi rantaan ja että lasten tulee istuttaa koivu joka vuosi.

Koivurannassa asuessaan nainen ei koskaan näe painajaisia nuoruudessaan kokemasta kauhusta. Demoneista, jotka jahtasivat häntä, jotka olivat hänen suvussaan, hänen perheessään, hänen kintereillään. Muistot kuolemisesta uudestaan ja uudestaan haalistuvat. Nainen ei koskaan paljasta salaisuuttaan täysin edes aviomiehelleen. Hän ei kerro sukupolven yli hyppäävästä vanhasta kirouksesta. Koska Koivurannassa he ovat turvassa ja ehkä demonitkin unohtavat ja kuolevat. Niin hän ainakin toivoo koko sydämensä voimalla.

Unessa oli muitakin osioita, kaikenlaista hämäryyttä, en edes oikein kunnolla muista niitä. Tuo oli sellainen jatkuva, joskin hyvin mielenkiintoisesti pomppiva juonellinen tarina kaiken keskellä, joka ui esiin paremmin siitä sekametelisopasta. Ois taas niin novelliainesta.