Suvun saaga

Ja taas päiväunet todistavat olevansa kaikista isompien WTF momenttien lähde.

Unessa oli loputtoman tuntuisesti osia, enkä muista kaikkia täysin, enkä osaisi kuolemankaan uhalla asettaa niitä aivan oikeaan järjestykseen, joten sekametelisoppaa vaan!

Yhdessä osassa on tarina tytöstä, joka on erikoinen muista ympärillään olevista ihmisistä. Tytössä on jotain, mitä demonit haluavat itsellensä. Jotain, mitä tytön sisällä on, ei saa millä tahansa tavalla, vaan äärimmäisellä väkivallalla. Hyrh. Demoneita on soluttautunut tytön läheisyyteen hämmentävän useita. Heitä on tytön perheen perhetuttavissa, naapureissa, jopa samassa talossa, missä hän asuu.
Tyttö osaksi kyllä vaistoaa, että jotain outoa hänen ympärillään on, mutta hän ei osaa aivan nimetä sitä outoa tunnetta. Että häntä tarkkaillaan ja seurataan koko ajan.

Demonit odottavat oikeaa hetkeä hyökätä, ja ne tarkkailevat myös toisiaan. Jokainen haluaa olla ensimmäinen, joka haluaa osansa ja kyseessä on kuitenkin yksi tyttö. Unessa on jatkuva tunnelma, että tyttö on tarkoitettu jollekin toiselle, jollekin arvoasteikossa ylemmälle demonille. Eräs päivä jonkun kärsivällisyys pettää.

Omat aivonikin sensuroivat jonkin verran unen tuon kohdan muistamista, se on enemmänkin välähdyksiä sieltä täältä kuin selkeä tapahtumasarja.

Tyttö roikkuu kerrosten välissä. Hänen kimppuunsa hyökännyt demoni on luonut useita kerroksia ja naulannut tytön kädet lattiaan. Demoni repii tytön vaatteita ja tyttö kirkuu apua. Veri valuu. Muutkin demonit ilmestyvät paikalla kun tajuavat ehkä pian jäävänsä paitsi kekkereistä. Joku raiskaa tyttöä samalla kun toinen repii tytön sisuskaluja irti. Käsittämöstä syystä tyttö on yhä elossa, vaikka sen pitäisi olla mahdotonta. Demonit nauravat ja suorastaan humaltuvat. Yhtäkkiä kaikki syttyy palamaan sinisellä liekillä. Tyttö kirkuu ja mustuu huumavassa kuumuudessa. Demoni, jolle tyttö on oikeasti tarkoitettu on saapunut paikalle, eikä ole mielissään siitä että joku kielsi häneltä etuoikeuden. Demonitkin kirkuvat.

Jostain syystä unessa tulee jonkinlainen katko, uni palaa kelattuna kohtaan, missä tyttö yrittää paeta tuntematonta seuraajaa yöllisen pimeässä naapurustossa. Jossain lähellä hönkii helvetinkoira. Tyttö ei pääse pakoon ja väkivalta alkaa uudestaan. Tämä toistuu muutamaan kertaan.

Unessa on kohta, jossa seurataan erään perheen tarinaa. Perhe asuu syrjäisessä Koivurannassa, meren rannalla yksityisessä poukamassa. Pihapiirissä on hirsisiä, punamultamaalilla maalattuja vanhanaikaisia taloja. Taloissa on valkoiset ikkunankarmit ja ne seisovat idyllisesti tavallaan ulkonevassa spiraalissa. Kauempana on talli ja navetta sekä muutamia aittoja. Hiekkakivitie johtaa koivumetsään muualle maailmaan. Paikassa on hyvin rauhallista ja kaunista, merenrannan kivet kimaltelevat auringossa.

Perheen vanhin, jo melkein 100-vuotias rouva, oikea perheen matriarkka on kuolemassa rauhallisesti omassa vuoteessaan. Hänen tyttärensä istuu äitinsä vieressä, pitäen häntä kädestä kun vanhus nukkuu pois. Uni seuraa vanhuksen henkeä avoimesta ikkunasta pihapiiriin, missä koivut heiluvat merituulessa. Lehtien havina kuulostaa ensin vain laululta ja sitten se muuttuu lauluksi. Pihapiirin keskiön vanhimmat koivut laulavat naisen taivaaseen erkanevalle hengelle hyvästinsä. Laulu on hyvin kaunis.

Siirrytään myöhempään, kun suku viettää vanhan rouvan hautajaisia Koivurannassa. Nainen haudataan meren rantaan, kuten rouva halusi. Hautajaisiin saapuu hiukan myöhässä kolme suvulle outoa ihmistä, kahden miehen ja yhden naisen seurue, jotka kertovat olevansa vanhukselle kaukaista sukua. Vieraat kummastuttavat muuta sukua, mutta he hyväksyvät heidät, koska he tietävät olevansa vain yksi suvun haara, jonka vanha rouva toi Koivurantaan. Alkuperäisesti he olivat kotoisin toisesta paikasta.
Vieraat käyttäytyvät hyvin arvokkaasti ja jättävät kukat vanhuksen haudalle. He vaikuttavat hyvin surullisilta, ottaen huomioon, etteivät he olleet muitten tietääkseen koskaan tavanneet vanhaa rouvaa.

Hautajaisten jälkeen kun vieraat ovat poistuneet ja on kulunut aikaa, asiat ovat asettuneet uomilleen, alkaa noitten vieraitten outo, rauhallinen ja arvokas olemus mietityttää kovasti vanhan rouvan tytärtä. Hän muisti lapsuutensa kodin, mistä he aikoinaan lähtivät evakkoon Koivurantaan. Hän on vanhin lapsista ja hän oli silloin vasta ehkä kuusi tai seitsämän kun he jättivät vanhan kodin. Hän ei muista näkemiään sukulaisia. Tyttären muistojen mukaan heidän entinen kotinsa jäi hylätyksi kun he muuttivat. Tytär päättää tutkia asiaa ja lähteä käymään vanhassa kodissaan, missä hän ei koskaan, koskaan käynyt enää muuttamisen jälkeen.

Vanhaan kotiin on pitkä, pitkä matka ja nainen on ottanut mukaan vanhimman tyttärensä, joka on nyt 16-vuotias. Pitkä ajomatka olisi muutoin ollut tylsä ja tytär oli itsekin utelias näkemään vanhan sukutalon.
Kun he saapuvat paikalle monien tuntien ajon jälkeen, on talo yhä pystyssä. Se on ihme ja kumma myös kunnossa. Talo näyttää siltä, että joku on pitänyt siitä hyvää huolta. Kukaan ei kuitenkaan ole paikalla, eikä talo näytä asutulta. Nainen ja tytär ovat kummissaan. He tutkivat paikkoja ja nainen alkaa muistaa, etteivät he lähtiessään ottaneet juuri mitään mukaan. Hänen vanhassa huoneessaan on yhä jotain leluja sekä melkein kaikki huonekalut. Nainen jää tutkimaan äitinsä entisen makuuhuoneen lipastoa, vanhoja valokuva-albumeita, jotka ovat jääneet vanhaan taloon.

Kauhukseen nainen huomaa erään sivun väliin jätetyt haalistuneet, 1900-luvun vaihteessa otetut valokuvat, jotka tipahtavat lattialle. Kuvissa on ne vieraat, jotka kävivät hänen äitinsä hautajaisissa! Mitä helvettiä oikein tapahtuu. Tunnelma tiivistyy talossa ja on jo pimeää ja naista alkaa pelottaa. Onko jotain muutakin epätavallista, ovatko hänen muistonsa sittenkään oikeita hänen lapsuudestaan. Miksi he jättivät talon? Keitä helvettejä ovat ne sukulaiset, joiden pitäisi olla jo aikoja sitten kuolleet? Olivatko vieraat haamuja? Naisen tytärtäkin alkaa pelottaa kun hän näkee valokuvat.

Palataan takaisin vanhan naisen nuoruuteen. Hän on karannut kotoaan ja juoksee pitkin vehnäpeltoa, jota kuu valaisee. Joku seuraa teini-iässä olevaa tyttöä. Tyttö piiloutuu pellon laidalla olevaan aittaan, hän on hengästynyt, eikä jaksa enää juosta. Ulkoa kuuluu kahinaa pellosta. Tyttö pidättää hengitystä ja kahina menee ohi. Tyttö nukahtaa aitassa lojuviin olkiin.
Aamulla hän jatkaa matkaa ja lopulta hän päätyy meren rannalla sijaitsevan, pienen taloryhmän laitamille. Häntä epäilyttää lähestyä taloja, hän ei oikein luota kehenkään. Hän ei voi kuitenkaan paeta loputtomasti ja tämä on hänen maailmansa ääri.

Lopulta tyttö menee pyytämään ruokaa suurimman talon ovelta. Talon rouva on kiltti ja huolissaan tuntemattoman tytön riutuneesta olemuksesta. Tyttö kokee pitkästä aikaa olevansa turvassa. Yöllä tyttö herää kahinaan ikkunansa ulkopuolella. Ikkunassa häntä tuijottavat tutut, kauhistuttavat kasvot, jotka lupaavat tuskaa ja kuolemaa. Mies, olento ikkunan takana irvistelee vihaisesti. Hän ei pääse sisään ilman lupaa. Tyttö tärisee sängyssä kun mies raapii ikkunaa. Yhtäkkiä mies kääntää selkänsä. Ulkoa kuuluu huutoa. Tyttö singahtaa ikkunaan, hän pelkää, että olento on hyökännyt jonkun kimppuun, mutta pimeyteen katsellessaan hän näkeekin jotain aivan muuta.

Pihassa seisoo koivujen keskellä metsästäjä, mies jousen kanssa. Olento, joka jahtaa häntä muuttuu linnuksi ja yrittää lentää karkuun, mutta tuntuu siltä, että jokainen koivunoksa yrittää estää sitä pakenemasta ja metsästäjä ampuu lintua. Höyhenet pöllähtävät ja leijailevat hiljaa alas. Lintu lentää kaaressa kauemmas metsään. Metsästäjä, nuorehko mies hymyilee tytölle, joka tuijottaa ikkunassa.

Myöhemmin tyttö ja mies menevät naimisiin ja perustavat perheen. He muuttavat pois Koivurannasta ja rakentavat talon kauas sieltä. Tytön, nyt äidin, aikuisen naisen elämä on nyt onnellista.. mutta mikään ei pysy ikuisesti. Kun he saavat toisen lapsensa, pojan, olennot löytävät naisen. Suojellakseen perhettään he muuttavat takaisin Koivurantaan ja jäävät sinne. Yöllä nukkuessaan nainen näkee unta pihan koivuista. Koivut lupaavat suojella heitä ja heidän jälkeläisiään. Demonit eivät koskaan tule pääsemään Koivurantaan, mikäli nainen istuttaa uuden koivun joka vuosi talon pihaan ja tulee haudatuksi sinne, niin että myös hänen henkensä voi suojella sukua. Nainen lupaa ja tekee testamentin, jossa hän sanoo haluavansa tulevan haudatuksi rantaan ja että lasten tulee istuttaa koivu joka vuosi.

Koivurannassa asuessaan nainen ei koskaan näe painajaisia nuoruudessaan kokemasta kauhusta. Demoneista, jotka jahtasivat häntä, jotka olivat hänen suvussaan, hänen perheessään, hänen kintereillään. Muistot kuolemisesta uudestaan ja uudestaan haalistuvat. Nainen ei koskaan paljasta salaisuuttaan täysin edes aviomiehelleen. Hän ei kerro sukupolven yli hyppäävästä vanhasta kirouksesta. Koska Koivurannassa he ovat turvassa ja ehkä demonitkin unohtavat ja kuolevat. Niin hän ainakin toivoo koko sydämensä voimalla.

Unessa oli muitakin osioita, kaikenlaista hämäryyttä, en edes oikein kunnolla muista niitä. Tuo oli sellainen jatkuva, joskin hyvin mielenkiintoisesti pomppiva juonellinen tarina kaiken keskellä, joka ui esiin paremmin siitä sekametelisopasta. Ois taas niin novelliainesta.

Moderni Jeesus ja Postmoderni Jedi

Ei helvetti mitä unia taas. Sen siitä saa kun päikkäreitä nukkuu - tuntuu että silloin kaikista räjähtävimmät ripulit aivoissa lentelee. Nämä on taas tällasia outoja pätkiä.

Asun pienessä, klaustrofobisessa talossa jossain. Jotenkin taloon on onnistuttu pistää ainakin kolme asuntoa, vaikka siihen alunperin ei olisi inhimillisyyden nimissä mahtunut hyvä kuin sitä yhtäkään. Naapuri yrittää usuttaa mulle uutta kissaa ja sen vieraat on mun olkkarissa koska niiden asuntoon ei mahdu. Jotenkin kämppä muistuttaa isovanhempieni entistä asuntoa.

Kun nukun unen sisällä päikkärit pienen pienessä lastenmökissä pihalla, on asuntooni ilmestynyt sekä lisää väkeä, että lisää eläimiä. Keittiössä on muun muassa joku vieras, ruotsinkielinen mies, orpo tyttö, joka myös puhuu ruotsia, karitsa ja koiranpentu. Päätän auttaa orpoa antamalla hänelle kodin siihen asti, että saadaan selville, ketkä hänen vanhempansa tai sukulaisensa ovat.
Karitsalle annan vettä pienessä posliinisessa maljassa ja karitsa on janoinen kuin eksynyt saharalla. Karitsa syö myös keittämääni riisiä ja laittaa sitten nukkumaan keittiönpöydälle. Koiranpentu menee nukkumaan karitsan viereen ja peittelen molemmat pyyhkeillä.

Joku haastattelee mua siitä, kun autan kaikkia eksyneitä eläimiä ja ihmisiä. Totean, että se on niin palkitsevaa ja etten voisi kuvitella eläväni eri tavalla. Missä tahansa olenkaan, sinne on kuka tahansa tervetullut. Olen vähä niinku joku moderni jeesus. Hyi.

Mulla on myös joku ihme mökkerö Norbyn rannalla, mistä mennään oikeasti meidän mökille. Menemme sinne koko porukan voimin jollain isolla autolla, jonka peräosassa on pedit kaikille. Mulla on kai joku mieskin, koska sellanen heiluu kokoajan mukana. Orpolapsen isän sijainti on selvinnyt. Se on joku vanha shamaaniukko länsiruotsissa sijaitsevan järven rannalta. Olemme lähettäneet sille kirjeen, että tyttärensä on mun tykönä.

Mökille päästyämme koko ranta on paksun lumen peitossa ja olen huolissani klaustrofobisen mökkini sisällä asuvasta mummelista ja dobermannista, joka vartioi mökkiäni. Ja siis, mökki on vielä pienempi kuin se mun asunto, joka oli jo aika himmeän ahdas. Kaikki muut norbyn mökkeilijät nauraa mulle ja pitää mua pilkkanaan kun hyysään kaikkia ihme elukoita ja ihmisiä aina. Ite suhtaudun hyvin penseästi moisiin naapureihin, jotka selvästi eivät ymmärrä lähimmäisen auttamisen tärkeyttä.

Dobermanni on kaivanut kuopan lumeen missä se chillailee ja mummokin on onneksi kunnossa. Pihalla meinaa puhjeta joku älytön tappelu niiden naapureiden kanssa kun ne huomaa, että mun mukana on uusia elukoita ja ihmisiä ja ne alkaa taas pilkata. Yhtäkkiä koko tilanne muuttuu vähintäänkin hämmentäväksi kun rannassa asuukin neljä jumaluutta (joista yksi olen minä) ja kaikki vetää esiin jotain mielikuvituksellisen näköisiä jedimiekkoja, joilla taistellaan kiihkeästi ees ja taas. Jopa orpotyttö heiluttelee miekkoja kuoleman kanssa. Kun meno on vain kiihtymässä sanoo yksi jumaluuksista että nyt riittää ja porukat rauhoittuvat. Oon aika kiukkuinen mutta pistän miekat pois ja keskityn poppooni hoitamiseen. Päätämme lähteä ukkoni kera järven jäälle kelkalla niin, että koirat pääsevät vetämään vaikka pakkanen alkaa nousta uhkaavasti.

Kun olemme jäällä ajelemassa ukkelin kanssa, päättää kuolema yrittää vietellä orpotytön, joka jäi nukkumaan mökkiin. Kuolema onnistuukin tiettyyn pisteeseen asti mutta tyttö herää unesta ennenkuin kuolema pääsee tositoimiin. Kuolema ei kuitenkaan päästä tyttöä lähtemään takaisin mökkiin vaan raiskaa hänet rannalla. Kukaan ei tunnu huomaavan pitkään aikaan, mitä siellä oikein tapahtuu, ja kun joku vihdoin huomaa, on jo liian myöhäistä. Kun saan tietää mitä se hunsvotti kuolema on tehnyt se muuttuu isoksi puuksi ja uhkaan hakata sen polttopuiksi. Kuolemapuu nauraa ja sanoo että yritäppä vain, että hän vain kasvaa uudestaan. Tulistuneena kerään kamppeeni ja lähdemme takaisin kotia.

Tämä seuraava pätkä on kai yöltä, eikä päikkäreiltä mutta himmeä otos aivojen tuotannosta kuitenkin.

Olen jossain tanssiohjelmassa mukana telkussa. Ryhmäni seuraa sellaisen bollywoodmuijan tanssiopetusta ja ryhmässä on mukana joku jätkä joka jostain syystä vihaa mua todella kitkerästi. Se tyyppi yrittää savustaa mua ulos ja kommentoi muitten kuullen mun tanssitaustaa ja väittää, etten ole oikea gootti ja että se ei ole löytänyt netistä mitään tietoja siitä, että oisin joskus ollut tanssinopettaja ja väittää mua valehtelijaksi. Kaikki muut ryhmän jäsenet pitävät musta ja alkavat inhota sitä jätkää kun se kokoajan vammailee. Jossain "dance off"-kilvassa ihmiset kieltäytyy suoraan edes kilpailemasta moisen mustan lampaan kanssa. Tunnen suunnatonta tyydytystä kun voitan sen 100-0 tanssiessani sitä vastaan.

Valitettavasti se tyyppi joutuu ite siis lähtemään ohjelmasta, mut ei todellakaan lopeta sitä ristiretkeään mua vastaan siihen! Se palkkaa kaikki samalla kampuksella (joo, me asutaan jollain helvetin kampuksella) asuvat tummaihoset thugsit hyökkäileen randomisti mun kimppuun. Joudun aina kulkemaan jonkun muun kanssa, etten saa turpiini. Kannan myös asetta paitani alla.

Uni menee tämän jälkeen aivan hervottomaksi. Lentelen mystisillä voimilla pitkin kampusta ja thugsit heittelee mua mäyrillä ja kotkilla parvekkeilta (???!!) ja hakkaan ne silpuksi kun ne osuu muhun. Suunnittelen kaikkien thugsien eliminoimista, että saisin olla rauhassa.

Irstasta perseseksiä ja sekoilua

Vittu että vituttaa nähdä näitä sekopääunia. Ainakin ne ovat sitten viihdyttäviä jälkeenpäin kerrottuina.

Unessa on kymmenen metriä pitkä amatsooninainen, joka tahtoo miehen. Haaviin tarttuu tietenkin ihmisen muodossa oleva Aku Ankka, jonka amatsooni taikoo myös kymmenmetriseksi. Sitten nainen asettuu varsin nivelien luonnollista liikkumista uhmaavaan asentoon pimpero pystyssä ja käskee Akun alkaa lipsutella. Aku tekee työtä käskettyä ja sitten naidaan. Aku tulee liian aikaisin ja amatsoonia vituttaa.
Amatsooni jättää lopulta Akun, koska hän ei suostu potkimaan veljenpoikiaan ulos talosta Amatsoonin takia.

Yhdessä osassa paljastuu, että perheen lapset ovat humanoideja oikeasti. Niillä on inhottavat mustat, vinot silmät ja osalla silmät ovat kummallisen kirkkaat, kuin peilin palaset. Jotenkin tunnelma on pelottava ja sitten hypätään taas jonkin täysin järjettömän juonikäänteen kera hirveisiin orgioihin noitten tähtienvälisten olentojen kanssa. Olemme kaikki jonkinlaisen rakennelman katolla ja kaikki naidaan joka puolelta. Minua naidaan tietenkin persreikään ja teon suorittaa eräs tuttu, jota en todellakaan haluaisi nussia. Herran penis on ripulista märkä ja tuntuu, että koko peräsuoli räjähtää. Aktin jälkeen kiidän vessaan, joka on täynnä väkeä ja paskannan verta lavuaariin. Joku sekopäinen akka yrittää hyökätä kimppuuni syystä että kananmuna, viivotin, tupee ja kainalohiki. Nauran ja jatkan paskomista. On kumma tunne, että persreikä on turvonnut. Hyvin epämiellyttävää.

Outo muistikuva, että jossain kohtaa seikkailtiin isossa, linnamaisessa palatsissa, jossa oli olentoja muista ulottuvuuksista. Mm. hämähäkkimäisiä olentoja, jotka osasivat ennustaa tulevan, mutta kukaan ei oikein halunnut tulla heidän juttusilleen, koska he aiheuttivat silmitöntä pelkoa ja vainoharhaisuutta lähelleen tuleville. Paikan omistaa isomahainen mies joka muistuttaa epäilyttävästi maharadjaa. En muista oikein hyvin mitä helvettiä koko paikassa edes tein.

Viimeisessä osiossa, tai no vitut, kuka näistä sekoiluitten järjestyksistä voi enää varma olla - aika paradoksaalinen idea että tällaisessa aivoripulissa olisi mitään järjestystä. Pätkässä tapahtuu seuraavaa; piirrän naisen kasvoja, ja se yritykseni epäonnistuu kokoajan ja tavallaan kuvan piirtäminen on samalla tarinan kertomista, joten tarina kieroutuu kokoajan. Tarinassa tytön naama on kammottavasti epämuodostunut jonkin onnettomuuden seurauksena ja hän palaa kotikonnuilleen uusien kasvojensa kanssa ja koko Skotlantilainen kylä kuhisee innosta ja akat juoruilevat tytöstä kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä.
Lopulta käy ilmi, että kuvat tulevat kuvitukseksi graafiseen novelliin, jota olen työstämässä erään tuttavan kanssa. Minua ärsyttää, kun hän on ideoinut päähenkilön todella ärsyttävän näköiseksi mutta hän on kovin tyytyväinen piirustuksieni tyyliin ja tunnelmaan.

Ai niin ja vielä paluu lapsuuden maisemiin tapahtui jossain välissä. Ihailen isoisäni veljen takapihalla jotain metsässä kuljeskelevaa alastonta miestä. Kohdassa ei ole näin retrospektiivissä mitään tolkkua, koska alastoman miehen perse on pikselöity, eli sensuroitu, vaikka unien lomassa on heiluteltu pilluja, perseitä ja ties millaisia avaruusmulkkua eesen ja taasen. Hemmetti sentään.
Kuljen lapsilauman kanssa tietä kohti lapsuudenkotia ja mietin pärjäänkö porukan kanssa.